Hitaasti mutta varmasti Arielkin kartuttaa temppuvarastoaan.

Ariel osaa jo:

Istua

Maahan

Paikka

Kieri (maassa)

Ympäri (seisaaltaan pyörähtää ympäri)

Peruuttaa/ kävelee takaperin

Antaa tassun

Yläfemmat

Menee omaan petiin

Tanssii (kahdella jalalla)

Hyppää käsistä tehdyn "renkaan" läpi

Hyppää selän päälle kun menen kyykkyyn

Tämä viimeinen on Arielin erikoisuus, koska se on ainoa temppu jota Ivi ei osaa. (=jota en ole sille opettanut.) Ivi ei ole yhtä ketterä ja hyppiväinen kuin Ariel, joka oppi tämän tempun ihan melkein itsestään. Ivin sängynpetaus- tempun opettelu sujuu hyvin.

Arielkin on alun hämmentyneisyyden jälkeen oppinut tykkäämään tosi paljon temppujen opettelusta. He ovat Ivin kanssa tosi erilaisia luonteiltaan, myös tässä oppimisjutussa. Ivi on kyllä kaikin tavoin "parempi oppimaan", se on niin pennusta lähtien oppinut itse siihen ja siitä huomaa niin hyvin miten sen pienet aivot raksuttavat kun se miettii miten saisi klikkerin naksautuksen ja herkun kun opettelemme uusia juttuja. Ja Ivi myös tajuaa heti kun on tehnyt oikean jutun että sitä halusin. Toisaalta hän myös turhautuu nopeammin jos ei ymmärrä mitä haemme. 

Ariel on kyllä tajunnut klikkerin ihan hyvin, mutta sille ei riitä ihan yksi tai kaksi kertaa oikeaa toistoa että se ymmärtäisi. Arielin keskittyminen on myös edelleen ihan pikkupennun tasolla ja energiat aina katossa. Siksi olenkin nämä ensimmäiset temput opettanut sille sellaisia, missä se saa mennä vähän kovempaa ja vauhdilla. Harjoittelemme sitten välillä kärsivällisyyttä ihan vaikka odottamalla molemmat koirat paikassa vähän pidempiä aikoja. (Siis ihan joitain minuutteja, ei mitään ikuisuuksia.) Ivi nyt voisi vaikka ottaa torkut, mutta Ariel vahtii kyllä silmä kovana ja on samantien taas menossa sata lasissa kun vain on taas "vapaa".

Kävimme ihan joitain päiviä sitten, viime viikolla, likaisella jalkapallo/juoksukentällä vähän riehumassa, aurinko häikäisi ja nurmikko ei ollut vielä edes kauniin kesäisen vihreää, mutta saimme näin hienon yhteiskuvan kuitenkin aikaiseksi:

Kyllä oli paljon maisemat muuttuneet kun vertaa tuohon äitienpäiväkuvaan, kyllä oli nurmikot ja puut heränneet eloon ja oli ihanan raikkaan vihreää!

Kaikille äideille, hauvojen omille äideille ja karvavauvojen ihmisäideille ihanaa ja aurinkoista äitienpäivää!

Olemme olleet ympäriinsä ja seikkailemassa ja vaikka missä!

Kävimme puron luona retkellä ja näimme kivoja ANKKOJA!! (Mami sanoo että ne ovat siltikin vain sorsia.) Vain muutama ANKKA mahtunut kuvaan.

Kävimme myös ihan keskusta keskustassa taas vierailulla, ja löysimme NÄIN ison sillan. Paljon isompi kuin mikä kulkee meidän ankkapuron yli.

Ja NÄIN hauskaa meillä oli vappuna!

Okei, ei ollut hauskaa, yhdessäkään kuvassa, ainoastaan mamilla ja mamin mamilla oli hauskaa kun he koristelivat serpentiineillä talon. Ja koirat.

Vappupiknikillä sen sijaan oli hyvinkin hauskaa, tapasimme paaaaljon uusia tuttavuuksia ja Ivi sai paljon silityksiä ja Ariel vähän ujompana mamin sylieläimenä sai vierailta paljon lihapullia ja se oli vasta kivaa. Mutta sieltä meillä ei ole tällä kertaa kuvia joten säästämme teidät niiltä!

Ivillä on tapana pitää huolta että kaikki uudet lelut saavat erittäin kovakouraisen tervetuliaiskohtelun. Pitäähän se varmistaa että ne ovat varmasti kuolleita.

Mr. Duck saapui tuliaisena Hulluilta Päiviltä ja Ivi käytti ensimmäisestä illasta yhtäjaksoisesti n. 1,5 tuntia antamalla Herra Ankalle kyytiä.

Warning: photo overload.

"Hei vaan Herra Ankka, tämä on minun taloni ja sinä olet tunkeilija... puren sinua aluksi mahasta..."

"Tärkeää on käydä heti kättelyssä myös päähän kiinni... miksi sinulla on niin karvainen naama Herra Ankka!?!"

"Grrrr takajalasta on hyvä haukata, ja pala ahteria myös..."

"Why you looking at me like that?! Herra Ankka, en tule hyväksymään minkäänlaista uhkailua tai vastarintaa! Tulen suojelemaan koko perhettäni Herra Ankan kostolta!"

"MRRRRRRGGRR  mihin oikein luulet olevasi menossa!"

Ariel: "Mommy... how boring.... eikö kukaan voi jo kertoa Iville että se ankka ei ole elossa, eihän siinä ole edes mitään täytettä..."

"I think I'm done. Herra Ankan eliminointi suoritettu. Kuinka ylpeitä olette minusta?"

"Ai... on aika mennä nukkumaan... mutta tehtävä.... ei ole päättynyt... älkää huolehtiko turhasta... pidän kyllä huolen että voitte nukkua yönne ihan rauhassa... Herra Ankka... on minun valvonnassani... zzzz...."

Kävimme Ivin kanssa keväiseen tapaan moikkaamassa eläinlääkäritätiä. Ivi on nyt 3v ja 3kk vanha. Todella iloista on se, että koska emme enää matkustele, Ivi tarvitsee huomattavasti vähemmän piikitystä kuin aiemmin. Vuosi sitten saadut rokotukset ovat voimassa vielä pari vuotta Suomessa ja vain kennelyskärokote puuttui. Ariel oli sen jo saanut syksyllä muiden rokotusten kanssa samalla joten halusin sen ottaa myös Iville. Ja muutenkin oli kysymyksiä ja tykkään nähdä lääkäriä perustarkastuksen merkeissä kerran vuodessa.

Viime syksynä, kun Ariel oli saapunut luoksemme, Ivi pääsi ihan huomaamatta ja yllättäen paisumaan huolestuttavan paljon. Paino nousi paljon enemmän kuin olisi mitenkään ikinä ollut toivottavaa ja pahimmillaan Ivi taisi painaa 3,6 kiloa, silloin kun punnitsimme hänet Arielin leikkauksen aikaan ja lääkäri sanoi ihan suoraan sen minkä tiesinkin: että Ivillä on kyljissä ihan kunnolla ylimääräistä.

Hiukan pienemmät annokset joka aterialla, ja ehkä myös ruokamerkin vaihto (normaalia ruokaa, eri koostumus, samaa mitä Ariel, ei mitään laihdutusnappuloita) tekivät ihmeitä ja nyt Ivi painoi 3,1 kiloa kun punnitsimme hänet tänään. Lääkäri sanoi että Ivi on nyt ihan hyvän painoinen, ei mitään laihdutusta enää ja ihan korkeintaan muutaman kymmenen grammaa olisi edes varaa pudottaa mutta sille ei ole tarvetta. Ja kyllähän Ivi näyttää ja tuntuukin nyt ihan erilaiselta kuin silloin, ja hienoa että on viimein takaisin terveessä painossa. Nyt kyllä tiedän ainakin tarkkailla molempia ja pitää painot kohdillaan. Ariel painaa siinä 2,1-2,2 kiloa ja on kyllä todella laihassa kunnossa, mutta sellainen hän on muutenkin rakenteeltaan. Ja on tietysti muutenkin pienempi kooltaan ja hiukan matalampi kuin Ivi.

Toinen mahtava uutinen oli se, että Ivin hampaat olivat ihan loistavassa kunnossa. Ivin hampaille ei ole koskaan tarvinnut tehdä mitään huoltoa tai puhdistusta, siis eläinlääkärin toimesta. Lääkäritäti sanoi, että tuskin koskaan näkee yli kolmevuotiasta maltankoiraa jolla on yhtä virheettömät ja puhtaat ja hyvässä kunnossa olevat hampaat kuin Ivillä. Tämä oli ihan mahtavaa kuulla, koska käytämme aikaa ja rahaa kyllä jos jonkin verran hampaiden hoitamiseen ja harjaukseen. Otin alusta asti ihan tosissaan sen, että vaikka maltankoira yleisesti niin perusterve rotu onkin, niin hampaat ovat ne mitkä aiheuttavat ongelmia ja ovat tällä rodulla erityishuomiota vaativat. 

Nyt on sitten lääkärikäynnit hoidettu molemmilta pitkäksi aikaa eteenpäin, tänään aloitamme vielä Frontline-rumban jota kestää sitten seuraavaan lumentuloon asti. (Kuulin tutulta että heiltä oli jo punkki löytynyt..) Olen tosi tyytyväinen ollut Frontlineen ja meillä ei koskaan ole punkkeja tai kirppuja tai mitään muutakaan näkynyt niin kauan kun olemme sitä käyttäneet, onneksi tuli nyt tämä varoituksen sana ja tajusin että on jo korkea aika suojata hauvat kaikilta ikäviltä örkeiltä.

24.4, ja iiihanaa virallista, tai epävirallista, KOIRANPÄIVÄÄ 2012 kaikille karvaisille!

Meillä juhlittiin koirien OMAA päivää herkuttelemalla hiukan tavallista enemmän ja opettelemalla uusia temppuja.

Ariel oppii tällä hetkellä peruuttamaan/kävelemään takaperin merkistä ja Ivi oppii vetämään päiväpeiton sängyn päälle. 

Ariel opettelee nyt samoja temppuja jotka Ivi jo osaa ja Ivi opettelee jotain... noh... hiukan haastavampaa...

Gandalf the White:

Gandalf 2 minutes later: 

Kuvissa siis Ariel:)

Pääsiäisen aikoihin nauttimassa kevätauringosta Tammelan torilla.

"Mamiiii, voisiko päästä sinne ylös niin näkisi pidemmälle ja olisi lähempänä aurinkoa? Pliiis! Aii miten niin minun tassu näyttää vähän kuraiselta? Minä tykkään siitä enemmän mustana!"

"Maaaamiiiii onko MITENKÄÄN mahdollista päästä sinne ylös, lupaan että istutaan ihan nätisti ja tän kerran vaa! Ja ehkä ens kerral kans..."

No tulkaa sitten! Tiedätte liian hyvin ettei mami osaa sanoa teille ei.

Olimme pääsiäisen aikoihin siis Tampereella käymässä ja pidimme lenkillä pienen tauon istuskellen Tammelan torin "aurinkoterassilla" katsellen kun lumet sulivat ihan silmissä. Kyllä se vähän jo lämmittää! Kevät on ihanaa aikaa.

Tasan vuosi sitten, 15.4.2011 aloitin tämän blogin. Tarkoitus oli kirjoitella elämästämme ja matkoista ulkomailla, yleisesti reissaamisesta ja arjesta koiran kanssa muualla kuin Suomessa. Mietin kauan koko blogin aloittamista ja ajattelin, että jaksan ehkä kuukauden tai pari ja koko juttu jää sitten. Aloitin kuitenkin kirjoittamaan, ihan omaksi ilokseni.

Tässä sitä ollaan vuosi myöhemmin, enkä tiedä onko missään vaiheessa paljoa yli viikkoa jäänyt välistä ettemme olisi jotain päivittäneet.

Ulkomaat ovat siis jääneet nyt ainakin toistaiseksi ja muutenkin blogi on muuttunut siitä millaiseksi sen aluperin kuvittelin. Jos mietin nyt asioita joita elämässämme on tapahtunut edellisen vuoden aikana, voin vain todeta että en olisi koskaan kuvitellut itseäni tähän missä olen nyt. Elämässäni ont tapahtunut suurempia muutoksia kuin koskaan koko elämäni aikana, niin moni asia on mennyt uusiksi, niin moni asia on loppunut ja niin moni uusi asia alkanut. Yksityiselämästäni en näillä sivuilla ole avautunut, nämä sivut kuuluvat Arielille ja Iville. Blogi on ollut minulle iloinen paikka jonka olen yrittänyt pitää positiivisena ja keveänä, ihan niinkuin koirat ovat olleet minulle aina se asia joka tuo iloa ja valoa vaikka kaikki muu elämässä olisikin näyttänyt valuvan viemäristä alas.

Siitä mistä lähdin, siitä miten pohjalla käytiin, ja se miten onnellinen olen nyt. On ollut uskomaton vuosi. Minulla on uusi elämä, uudet rakkaat ihmiset, kaksi maailman ihaninta nallea yhden sijasta eikä mitään huolta mistään. En olisi sama ihminen ilman Arielia ja Iviä, ja kaikkein huonoimmat hetket olisivat olleet niin paljon huonompia ilman heitä. Ivi on jakanut kanssani niin monet retket ja seikkailut, ja Suomeen palattuamme Ariel on ollut täydellinen lisä perheeseemme. Olen niin kiitollinen siitä ette tiemme kohtasivat. Nämä pienet antavat elämään niin paljon sisältöä ja niiltä saatu rakkaus on niin vilpitöntä. Niiden uskollisuutta ei voi millään mitata enkä voi sanoin kuvailla kuinka tärkeitä he minulle ovat.

On olemassa niin monta eri tapaa rakastaa. Se, miten rakastaa vanhempiaan. Se miten rakastaa ystäviään. Se miten rakastaa puolisoaan. Se miten vanhemmat rakastavat lapsiaan. Näitä ei voi vertailla keskenään, eikä mitään ei voi verrata siihen, millaista on rakastaa näitä pieniä eläimiä. Se on jotain hyvin erikoista.

Ivi nauttii auringosta Venetsiassa huhtikuussa 2011.