Lähdimme matkaan jo eilen, ja ajoimme Ferraraan josta löysimme mukavan hotellin. Kiertelimme hiukan Ferraran keskustassa joka ei ollut kovin iso, mutta sieltäkin löytyi paljon nähtävää ja ihania pieniä katuja. Aivan keskustassa oli myös iso linna, jossa kävimme hiukan sisälläkin katselemassa.

Menimme kuitenkin aikaisin hotellille nukkumaan, koska tänään oli pitkä päivä tiedossa. Ilta ja yö hotellilla sujui hyvin, koska hotelli oli hiljainen ja rauhallinen. Ivin ei siis tarvinnut koko yötä olla vahtimassa ja murahtelemassa ja varoittamassa minua siitä, jos viereisen huoneen asukki yrittäisikin vahingossa meidän huoneeseen... 

Aamulla lähdimme ennen yhtätoista ajamaan Venetsiaan päin, matka kesti reilun tunnin. Ajoimme pitkän sillan yli ensimmäiselle saarelle asti, ja saimme auton parkkiin, kalliiseen parkkihalliin. Viimein, VENETSIA!

Ostimme 12 tunnin vaporetto lipun ja päätimme ensin mennä koko matkan Piazza San Marcolle. Noin 10 minuuttia käveltyämme olin varma, etta Venetsia on yksi mahtavimmista paikoista mitä olen ikinä nähnyt. Oli jälleen kuuma päivä, ja Ivi matkustikin kuumimpaan aikaan mieluiten kassissa. Vauhti ja kuumuus oli pienimmälle liikaa, maltankoirasta ei kannata yrittää lähteä tekemään himolenkkeilijää.

Päivän teema oli nähdä kaikki mahdollinen minkä ehtii Venetsiasta nähdä kuudessa tunnissa. Useamman kerran toivoin että olisimme voineet jäädä sinne yöksi. Tai... viikoksi. Nähtävää oli niin paljon... Ivikin jaksoi taas kävellä kun menimme varjoisammilla pienillä kaduilla, ja olisin halunnut pysähtyä ja jäädä vain istuskelemaan jokaisen sillan ja kuppilan ja aukion kohdalla. Aikaa oli kuitenkin vain pienelle jäätelötauolle, tällä kertaa testasin makuja mango ja crem caramel. Vielä en ole Italiassa pahaa jäätelöä syönyt, ehdoton suosikki on lakritsi. Koitin tarjota Iville vettä joka välissä, sillä oli nyt vauhti päällä ja pelkäsin ettei se juo tarpeeksi. Venetsiakin oli täynnä koiria, niitä oli paikallisten mukana kahviloissa ja ostoksilla, ja monissa kaupoissakin oli työntekijöillä koira tiskin takana loikoilemassa. Näimme myös muutaman irrallisen koiran, jotka juoksentelivat pitkin katuja hihna perässä roikkuen...

Meillä matka jatkui ripeää tahtia, tuntuu että juoksimme vain paikasta toiseen ja yritin ottaa kuvan kaikesta mahdollisesta matkan varrella. Monet olisivat myös halunneet pysähtyä silittämään Iviä mutta meillä oli koko Venetsia nähtävänä, (emme tosin ehtineet nähdä puoliakaan) ja Ivikin on hyvin valikoiva että ketkä edes saavat lupaa silittää hänen hienoa karvaansa. Jostain kumman syystä kaikki haluavat aina taputtaa koiraa päästä, mikä on Iville tosi pelottavaa kun jostain ilmasta vain ilmestyy iso käsi. Tai ehkä se ei vaan halua että kukaan sotkee sen ponnaria. :)

Kaupunki oli aivan täynnä turisteja, erityisesti pariskuntia, ja Venetsia on kyllä todella romanttinen ja tunnelmallinen kaupunki. Harmitti, että olimme Ivin kanssa kahdestaan liikkeellä, sillä olisin halunnut todella paljon päästä gondoli ajelulle. En mitenkään vaan raaskinut maksaa niin kallista hintaa että olisin voinut lipua kanaaleita pitkin hauvan kanssa ja Italialainen setä laulamassa serenadeja ja soutamassa. Ensi kerralla pidän huolen, että mies on mukana... Yksi syy lisää, kymmenien asioiden listalle, miksi Venetsiian on ehdottomasti päästävä takaisin. 

Näimme ulkoa päin paljon upeita kirkkoja, sisällä emme käyneet. (Liikaa hosumista: ulkona kuuma, kirkkoon tarvitsee pitkähihaisen paidan, Ivi kassiin ja piiloon, nyt voisimme käydä kierroksella, sitten koko ruljanssi toisin päin ja hiki.) Ajelimme vaporetolla takaisin Piazzale Romalle, ihan vain koska meillä oli 12 tunnin lippu käytössä, ja satuimme saamaan istumapaikan aivan keulasta, ulkoa. Oli ihanaa vain ajella kanaaleita pitkin, Ivikin nautti lämpimästä tuulesta ja maisemat olivat upeita. Kävelimme vielä ison kanaalin molemmin puolin ja poikkesimme pienemmillä sivukujilla vielä viimeisen kerran ihastelemassa rakennuksia ja kanaaleita ja veneitä ja gondoleilla matkaavia turisteja.

Pikaisen pizza lounaan/illallisen jälkeen oli lähdettävä takaisin autolle. En edes viitsinyt enää ajatella miten upealta kaikki samat maisemat olisivat näyttäneet illalla, pimeän tultua, kun kaikki valot laitettaisiin päälle. Palasimme autolle, ja asentaessani navigaattoria Ivi ryömi takapenkille, jalkatilaan, ja alkoi raivolla kaivaa kuoppaa mattoon. Sitä jatkui noin kaksi minuuttia, ja kun seuraavan kerran katsoin taakse, siellä se nukkui takapenkin jalkatilassa eikä edes silmäänsä jaksanut raottaa. Annoin sen jäädä sinne nukkumaan, ja seuraavan kerran hän liikahti kun kahden tunnin päästä saavuimme kotiin. (Tässä viimeisessä kuvassa Venetsiassa hän oli myös saanut jo tarpeekseen päivän kuvauksista ja toivoo että tunkisin kameran jo reppuun.)