Äskettäin eräs ystäväni näki kuvan Ivistä juoksemassa täydessä turkissa. “Valkoinen leijona”, hän totesi. Minua alkoi vähän naurattaa, koska olemme juuri leikanneet Ivin turkin ja hän näyttää lähinna pieneltä valkoiselta lampaalta. Yksi hänen uusista nimistään onkin Lambi.

Heti kun kuulin sanat “valkoinen leijona” ensimmäinen ajatukseni oli, että se tosiaan kuvastaa Ivin luonnetta aika hyvin. Hän ei todellakaan tajua olevansa kolme ja puoli kiloinen pieni sintti. Joissain yleisissä maltankoirien luonnekuvauksissakin sanotaan, että näiden pienten koirien sisältä löytyy leijonan luonne. En ole varma onko Ivi kuitenkaan ihan NIIN peloton, mutta kyllä sieltäkin leijonaa löytyy.

Ivi on todella utelias. Hänen on aina saatava laittaa päänsä ja kuononsa jokaiseen onkaloon ja reikään, katsoa aina ensimmäisenä mitä nurkan takana on... Hän haluaisi aina mennä jokaisen koiran luo. Myös haukkuvien, murisevien ja vihaisten. Ei mitään itsesuojeluvaistoa. Sinne hän menisi, haukkumaan takaisin. Hän luulee että voisi pelastaa minut kaikelta. Hän on todella eläväinen koira ja vaatii kaikilta kunnioitusta ja ei jää ilman huomiota mistään hinnasta. Hän tekee selväksi jos joku asia ei miellytä, ja hän osaisi myös olla todella komenteleva jos hänellä ei olisi mitään rajoja.

Hetken mietittyäni tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että Ivi on pohjimmiltaan pieni pelokas lammas. Hän pelkää isompia koiria ja haukuttuaan juoksee minun jalkojeni taakse piiloon. Hän pelkää monia vieraita ihmisiä, rappusia joiden välistä näkee alas, autojen välistä kulkemista, kaikkia maailman eläinlääkäreitä... Monia asioita, jotka eivät kuitenkaan vaikuta päivittäiseen elämään niin, että niitä ehtisi ajatella. Tai että ne haittaisivat hänen tai meidän elämäämme huomattavasti. Yritän kyllä opettaa häntä rohkeammaksi esimerkiksi uusia ihmisiä tavatessa, mutta se on hidas prosessi. Ja hän pelkää myös korkeita paikkoja. Ja kynsisaksia. Ja... Kaikkine pelkoineen ja ongelmineenkin Ivi on minulle täydellinen enkä voi kuvitella parempaa ystävää.