Eli nyt sitten tarinaa muutamista päivistä jotka vietimme Pariisissa. Hotelli oli tosi mukava ja koiraystävällinen, ja henkilökunnasta löytyi jopa hyvää englantia puhuva tyttö joka oli todella ihana ja avulias. Olin lukenut aika paljon matkakertomuksia Pariisista suomalaisten näkökulmasta ja sen perusteella millaisen kuvan tarinoista sai olin varautunut pahimpaan: että kukaan ei puhuisi mitään muuta kuin ranskaa ja kaikki olisivat töykeitä turisteille. Ajattelin kuitenkin, että ei se nyt NIIN paha voi olla, on sitä muuallakin selvitty ja Kreikassakin monta vuotta eikä sielläkään kovin paljon kieliä puhuttu pohjoisessa varsinkaan... Ehkä kaikki vain liiottelivat? Ehkä jos niille on tosi kiva niin ne sitten lämpenisivät? Noh...

Alkumatkasta olin positiivisesti yllättynyt, kun lentokentän juna-asemalla sain ihan asiallista palvelua ja hotellin aulassa myös. No siihen se sitten loppuikin. Voin sanoa, että Pariisi vei meistä voiton. Olin todella häkeltynyt miten vaikeaa oli päästä ympäriinsä, kun millään asemalla kukaan ei suostunut/osannut englanniksi kertoa oikeaa metroa tai auttanut ostamaan oikeaa lippua. Sama ruuan ostamisen kanssa. Tai minkään ostamisen kanssa. Ranskaa, ranskaa, ranskaa, vaikka kuinka yritti joka tavalla sanoa ettei ymmärrä. Kaikilla sama tympeä ilme ja asenne, että jos et puhu ranskaa, ei auteta. No tietysti oli joitain poikkeuksia. Yleisilme vain oli hiukan... masentava. Paras oli, kun asemalla yritin ostaa automaatista vettä, mutta kone vei rahani eikä juomaa tullut. Yritin mennä kysymään infosta, mitä pitäisi tehdä, niin sain suoraan päin naamaa oikein kunnon huudot ranskaksi, ja lopulta pari lausetta epämääräistä englantia, että jos haluan jotain apua tai tulla heille puhumaan, niin sitten voin tulla ranskaksi asiani kertomaan. No jäi vesi ja rahat sinne.

En vain pystynyt missään vaiheessa käsittämään, miten voi olla niin iso ja valtava kaupunki niin täynnä ulkomaalaisia ja turisteja ja kaikkialta maailmassa, ja kuitenkin niin ei-kansainvälinen meininki. En edes tiedä onko huonompi asia, jos kukaan ei oikeasti puhu yhtään englantia kuin taas jos puhuvat, ja haluavat vain diivailla eivätkä siksi suostu puhumaan muuta kuin ranskaa? Juu, tiedän että se on heidän tapansa, mutta on kyllä ärsyttävää. Italiassa sentään sai viittomakielellä tai miten tahansa asiat aina selvitettyä, ja ihmiset yleisesti olivat iloisia ja vain hymyilivät ja sitten naureskelimme yhdessä, jos kukaan ei tajunnut mitään. No ei Ranskassa. Jätin myös kirjani kotiin, ajattelin etten ehdi lukea, no sitten olisin halunnutkin luettavaa, ja kiersin n.10 eri reitille sattunutta kirja/lehtikauppaa läpikotaisin ympäri, löysin nolla lehteä ja yhden kirjan joka oli kirjoitettu englanniksi, aiheena yhtiön johtaminen tai jotain vastaavaa, ja olin jopa tosissani suunnittelemassa sen ostoa. Ehkä en sitten löytänyt Sitä Oikeaa kirjakauppaa. Mutta muutamat olivat kyllä aika valtavia kirjakauppoja... mutta ei englanniksi mitään.

Mutta. Pariisissa on paljon nähtävää mitä voi kierrellä koiran kanssa. Moniin isoimpiin kirkkoihin on usein pitkät jonot, ja tietenkään mihinkään Eiffel torniin ei tullut mieleenkään lähteä koira kassissa kiipeämään. Minusta oli kuitenkin ihanaa vain istuskella esimerkiksi juuri Eiffel tornin lähellä puistoissa puun varjossa ja katsella. Sitten oli erikseen puistot, joihin koiria ei saanut viedä. Jotkut olivat vielä suurimmaksi osaksi hiekkaisia, ei siis nurmikkoa, joten minusta oli erikoista että koirakiellot oli silti porteissa. Monissa oli toki mahtavia kukkia ja istutuksia, joten sikäli ihan ymmärrettävää. Yhdessä puistossa jossa ei mitään kieltoja edes näkynyt joku tuli mainitsemaan, ihan ystävällisesti, ettei koiraa saa kävelyttää, ja muissa puistoissa Ivi katseli kassista maisemia eikä kukaan siitä mitään tullut huomauttamaan. Näin muitakin koirien kanssa maisemia katselevia ihmisiä joilla oli esim. koirarattaat eli periaatteessa lastenrattaat mutta pienille koirille.

Ainoa missä minua vähän pelotti koiran “salakuljetus” oli Versaillesin puistoissa. Ivi oli kassin pohjalla “piilossa”, eikä kukaan edes huomannut että siellä oli koira, joten eikö se ole vähän niin kuin että jos sitä koiraa ei olisi ollut ollenkaan... Myös siellä oli pari tyttöä jotka kaivoivat aina välillä pari shih tzua rattaista valokuviin mukaan, joten en sitten minäkään kantanut mitään huonoa omaatuntoa asiasta. Joihinkin kirkkoihin minun oli myös ihan pakko päästä vilkaisemaan sisälle, joten Ivi oli piilossa. Notre Damessa ohitimme vahingossa koko jonon... Kävelin vain jonkun vanhemman pariskunnan perässä ja otin jatkuvasti kuvia, kävelimme ovesta sisään, ja vasta ulos tullessa huomasin kymmeniä metrejä pitkän jonon joka meni koko aukion läpi. Hups.

Vain Sacre Coeurin basilikassa oli laukkutarkastus ovella. Yritin sivuovesta ottaa kuvia, kun joku työntekijä/vartija tuli sanomaan, että kuvaaminen on kielletty. Sanoin, että halusin vain nähdä sisään, mutta en pääse, koska minulla on kassissa koira. Mies sanoi, että voi päästää minut livahtamaan sisään jos koira on piilossa ja voin tehdä kierroksen jos haluan. Se oli kyllä tosi iloinen sattuma, muuten emme olisi päässeet sisään. Eli OLI siellä mukaviakin kohtaamisia paikallisten kanssa. Mutta niin, kassissa ollessaan Ivi on ihan hiljaa eikä kukaan ikinä edes tiedä että minulla on koira... Välillä pyysin ihmisiä ottamaan minusta kuvia milloin minkäkin nähtävyyden edessä, ja sitten jos puhuimme jotain ja mainitsin Ivin, he olivat ihan hämmästyneitä eivätkä yhtään olleet tajunneet laukussa makoilevaa koiraa.

Vaikeinta matkassa koiran kannalta oli ympäriinsä matkustaminen metrolla ja keskustan kadut. Vaikka ei olisi edes tungosta, ihmiset eivät katso yhtään mihin kävelevät ja törmäilevät toisiinsa miten sattuu. Iviä piti siis kantaa melko usein koska se olisi jäänyt pahasti tallotuksi. Ja sitten piti varoa ettei se musertunut törmäilevien ihmisten väliin. Ja oli tooodella kuuma. Välillä otin lähteistä vettä ja kaadoin sitä Ivin selkään ettei se olisi ihan läkähtynyt, ja ensimmäisen kerran ehkä koko elämässään sitä ei edes haitannut kastua, taisi olla ihan mukavan tuntuista se viileä vesi.

Syöminen koiran kanssa onnistuu yleisesti terasseilla, pieniin kuppiloihin ja leipomoihin saattoi päästä koiran kanssa sisäänkin käymään. Paras tapa nähdä kaupunkia on todellakin vain kävellä paikasta toiseen, metrolla jäisi monet paikat näkemättä ja koiran kanssa on muutenkin mukava kävellä ympäriinsä rauhallisemmilla alueilla missä paikallisillakin on koiria lenkeillä mukana. Ivi on kuitenkin eritysesti todella kuumalla ilmalla mieluiten sylikoira. Kyllä se sitten kadun varjoisalla puolella tai puiden varjossa jaksaa mennä pidempiäkin matkoja. En tiedä miten paljon paikkoja päivässä ehtisi ison koiran kanssa nähdä, pienemmän kanssa ehtii nähdä sen verran kun itse jaksaa kävellä. Ivistä näkee heti jos sitä vaivaa kuumuus ja väsymys ja silloin se voi matkustaa kassissa seuraavaan kohteeseen missä pidämme pitkän tauon ja juomme paljon ja katselemme elämää jostain mukavasta varjopaikasta. Koiran kanssa mennään kuitenkin koiran ehdoilla, ja matkojen ei ole tarkoitus olla hauskoja vain minulle. Ivi pitää minulle seuraa, ja minä teen kaikkeni että sillä olisi kiva reissu. Jos minä saan herkkuja välipalaksi, Ivilläkin on silloin omat välipalaherkkunsa.

Pariisi oli ihana kaupunki ja siellä oli ihan liikaakin nähtävää kolmelle päivälle. Suurkaupungin keskellä oli hienoa löytää rauhallisiakin kohteita, esimerkiksi Louvre oli aivan mahtava, ihan suosikkipaikkani. Istuimme siellä pyramidin vieressä vesialtaiden lähellä ja rauhallinen musiikki soi ja Ivi nukahti saman tien. Myös Eiffel tornin ympäristö on upea. Ja pienet kadut Versaillesin kaupunginosassa kuin myös Sacre Coeurin ympäristössä ylhäällä mäellä. En kuitenkaan mitenkään yleisesti hullaantunut Ranskasta, olen edelleen Italiassa vietetyn kevään jälkeen todellinen Italia-fani. Ja tietysti oli mukava palata Suomeen taas, täälläkin niin ihanat kesäilmat koko kesän melkein ollut!