Ivi ja Ariel kävivät eilen ensimmäistä kertaa kylässä ison koirakaverin luona. Tämä iso kiltti nalle oli labradorinnoutajan ja kultaisennoutajan sekoitus, ja maailman kiltein koira. Ariel oli tietysti pelkästään iloinen kun pääsi tapaamaan uuden kaverin. Ivi oli tietysti kauhuissaan kun joutui tekemisiin niiiin ison hauvan kanssa. Ulkona Ivi jaksoi aikansa haukkua uudelle isolle otukselle, mutta kun huomasi että tätä ei yhtään kiinnostanut edes vilkaista häneen päin, niin Ivikin rauhoittui sitten kummasti. Jopa sisällä suhteellisen pienessä asunnossa kaikki kolme tyttöä tulivat toimeen ihan uskomattoman hyvin, mitä nyt Ivi sai pari haukkumiskohtausta. Olin todella iloinen että Ivi pystyi olemaan niin ison koiran kanssa samassa tilassa sekoamatta täysin. En nimittäin uskonut että se olisi edes mahdollista, niin paljon Ivi pelkää aina kaikkien isojen koirien kohtaamista.

Näille kaupungissa jalkakäytävillä viihtyville tytöille oli myös aivan ihanaa päästä riehumaan vapaana pitkin metsiä ja polkuja. Ivi seurasi Isoa Nallea pitkin joka puskaa ja pensasta, sinänsä mielenkiintoista, koska se ei yleensä toivo mitään muuta kuin että kaikki isot otukset pysyisivät hänestä kaukana. Ariel seurasi minua, se on sellainen vauva ettei paria metriä kauemmas uskalla jättäytyä. Kotona sitten odotti taas muistutus siitä miksi lähes täyspitkässä turkissa olevia maltankoiravauvoja ei päästetä joka päivä metsiin juoksentelemaan... Turkki aivan takussa, kaikki metsän risut ja männynkävyt kiinni karvoissa. Mutta samapa tuo, parasta oli nähdä tytöt niin iloisina ja Ivikin pääsemässä yli pahimmista peloistaan.

Harmi ettei tullut otettua kuvia, Ariel ja Ivi näyttivät kyllä niin pieniltä marsuilta vaikka kaveri ei nyt ihan isoimmasta päästä ollutkaan. Mutta kyllä sitä kokoeroa oli ihan tarpeeksi, on ne vaan niin pieniä rääpäleitä.