En ole KOSKAAN nähnyt iloisempaa eläintä kuin Ariel äsken päästessään juoksemaan lumihankeen.

Tulin töistä ja kannoin koirat talon taakse pienen metsän reunaan. Lumimyrsky ei ole täällä yhtään laantunut ja lunta oli parhaissa paikoissa Arielia ainakin kylkiin asti. Ariel sekosi ihan totaalisesti kun laskin sen maahan. Se juoksi ympyrää, edestakaisin, ympyrää toiseen suuntaan, ja hyppi lumihangessa joka suuntaan, paikasta toiseen kuin pieni pupu. Hangessa oli tietysti vähän vaikea juosta kun ei ole kovin pitkiä jalkoja, ja välillä hän vain hyppi ilmaan, ja kaivoi sitten jonkun risun maasta ja jatkoi juoksemista se suussaan. (Ivi ei innostunut yhtään, ja nosteli vuoronperään etujalkojaan sen näköisenä että ne paleltuvat jos ei heti pääse takaisin syliin.)

Mutta Ariel... en ole nauranut pitkään aikaan yhtä paljon kuin tänään kun katsoin sitä leikkimässä yksin lumihangessa. Ainoa mikä puuttui oli videokamera. Miten iloiseksi voikaan tulla kun näkee pienen eläimen joka viettää elämänsä parhaita hetkiä. Niin vilpittömästi onnellinen. Ei haitannut yhtään vaikka eilen oli ollut kylpypäivä ja nyt toinen oli kuin uitettu koira ja lumipallot mahassa ja kaikissa tassuissa kun pääsimme sisään.