Pari päivää taas vierähtänyt, ja joka päivä olen vähän viisaampi mitä näiden kahden karvapallon kanssa elämiseen tulee. Ikävin asia mikä nyt on tullut ilmi on se, että Arielilla on maailman järkyttävin eroahdistus.

Muutama päivä sitten minun oli tarkoitus mennä viideksi minuutiksi rappukäytävään harjoittelemaan Ivin kanssa rappusissa kävelyä koska se alkaa ensimmäisen kerroksen jälkeen pelätä jostain syystä niin paljon että joudun kantamaan sen lopun matkaa ylös mennessä. Ajattelin että harjoittelen vähän aikaa Ivin kanssa, ja menen sitten vuorostaan Arielin kanssa kahdestaan ulos hetkeksi treenaamaan jotain pientä. No ehdin sulkea oven (kun ensin jotenkin sain Arielin edes jäämään sisälle ettei se ehtinyt aina työntää jotain ruumiinosaa oven väliin) niin alkoi huuto. Ensin kohtalaisen pientä vinkumista ja ininää, joka voimistui sitten hetkessä aivan hirveäksi huutamiseksi ja ulvomiseksi niin että koko rappukäytävä raikui vaikka väliovi ja ulko-ovi olivat kiinni. Huuto oli aivan kamalaa, ja ei siinä mitään pystynyt Ivin kanssa treenata, naapurit varmaan luulivat että meillä on joku koirankidutus käynnissä. Odotin, että Ariel olisi ollut edes muutaman sekuntin hiljaa, mutta en ehtinyt edes laittaa avainta lukkoon kun huuto jatkui. Kai se sitten lopulta jo tiesi että olen oven takana koska hiljeni hetkeksi ja pääsin sisään. En tiedä onko sillä edes mitään väliä, mutta en halunnut ainakaan opettaa Arielille että jos se huutaa niin mami tulee takaisin.

En todellakaan ollut odottanut Arielin tulevan meille tällaisen ongelman kanssa, Ivillä ei ole koskaan ollut minkäänlaista eroahdistusta. Luulen, että Ariel ei ole koskaan joutunut olemaan yksin, koska hänen kasvattajansa on ollut melkein aina kotona, tai joku hoitamassa, ja jos ei kukaan, niin hän kuitenkin on aina tottunut olemaan yhdessä äitinsä ja isänsä ja mummonsa ja serkkunsa, ja ketä muita koiria siellä olikaan, kanssa. Olen kyllä Ivin ja Arielin jättänyt joka päivä alusta asti kahdestaan tänne kotiin aina joksikin aikaa vaikka lomalla olenkin, ettei tule liian iso shokki sitten kun lähden kohta taas töihin. Ikinä ei ole mitään haukkimista, vinkumista, ulvomista tai mitään muutakaan ääntä kuulunut kun olen lähtenyt tai palannut kotiin, rappukäytävässä kuuntelen aina tullessakin tarkasti mutta ei sieltä pihaustakaan kuulu. Ilmeisesti Arielia ei sitten pelota olla yksin jos Ivi on hänen kanssaan. Ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä mitä tapahtuu, siksi pitää alkaa pikkuhiljaa yrittää opettaa Arielia jäämään edes hetkeksi yksin kotiin. Ei ollut nimittäin yhtään kiva kuulla miten paniikissa toinen oli jäädessään yksin.

Muuten kaikki hyvin, matot rullalla aamusta iltaan kun nämä kaksi juoksevat ympäriinsä ja leikkivät. Hankin nalleille myös yhteiseksi ison pehmeän sängyn josta on tullut koirien lempi painimisalusta.