Kotimatkalla Roomasta päätimme ajaa Pisan kautta. Kaupunki on vähän syrjässä ja lähistöllä ei ole juuri mitään, ja oletin kaupungin olevan todella pieni. Parkkeerasimme auton heti kun olimme keskustan reunalla ja päätimme kävellä, koska ajattelimme tornin olevan ihan lähellä.

Kaupunki osoittatui kuitenkin luultua isommaksi, ja kävelimme ostoskatua pitkin, torin läpi, sillan yli, ja matka vain jatkui... Viimein löysimme opastekyltin tornille, ja siinähän se näkyihin ihan nurkan takana olevan tien päässä. Tornin juurella ja lähistöllä oli paljon ihmisiä, mutta ei kuitenkaan tungosta, ja kaikilla oli tilaa ottaa oma kuvansa jossa tornia pidetään pystyssä milloin missäkin asennossa. Tornia ympäröivät isot nurmikkokentät, joille ei saanut mennä, mutta kun muutama sata turistia on päättänyt mennä nurmikolle istumaan, ottamaan kuvia ja vain nauttimaan näkymästä, ei kukaan ollut heitä poiskaan häätämässä. Liityimme siis seuraan, ja Ivi oli iloinen saadessaan juosta puhtaalla, viileällä nurmikolla. Tornilla oli kymmenittäin muitakin koiranomistajia.

Nyt Pisan tornilla käytyäni se on nähtävyytenä jotain mitä en olisi ikinä halunnut jättää väliin. Koko aukio oli aivan ihana, torni oli kaunis ja vielä vinompi kuin olin luullut, ruoho oli vihreämpää kuin muualla ja taivas sinisempi ja pilvet valkoisempia. (Oikeasti!) Tornia oli mahdotonta saada suljettua valokuviin yhtä mahtavana miltä se oikeasti näytti. Istuskelimme nurmikolla ihailemassa näkymää ja seuraamassa turistien yrityksiä ottaa toinen toistaan erikoisempia kuvia. Paikalla olisi ollut myös mahdollista ostaa pääsylippuja tornin vieressä sijaitsevaan tuomiokirkkoon sekä toiseen kirkkoon ja johonkin kolmanteen rakennukseen. Myös itse torniin olisi ollut mahdollista kiivetä. En ole varma olisinko edes uskaltanut. Aurinkoinen kevätpäivä oli kuitenkin täydellinen ja Pisa oli upea ja ylitti odotukset.