Vuorossa oli toinen tunti agilityn alkeita Arielin kanssa. Ja kyllä agility pienen koiran kanssa asettaa omat haasteensa, varsinkin tälläisen kirpun kokoisen. Toisaalta, ei siitä pienestä koosta pelkästään haittaa ole!

Toisella tunnilla otimme uusina A:n ja puomin. Ariel oli puomilla kuin kotonaan. Puomi on Arielin kokoon nähden ihan valtavan leveä ja hän olisi mahtunut vaikka tekemään siksakkia matkalla. Jo ensimmäisellä kerralla puomi sujui ihan vaivattomasti, iloisesti kipitellen eikä se ollut tippaakaan pelottava.(Vain mamia hiukan pelotti kun se on kuitenkin melkoisen korkealla.)

A onkin sitten toinen tarina. Onhan se ihan valtavan kokoinen este kaksikiloiselle. Siinä tuli ensimmäisen kerran sellainen tunne että olikohan tämä nyt sittenkään ihan meidän juttu. Ariel oli aivan kauhuissaan. Pepusta työntämällä menimme jyrkän nousun ylös ja sitten toista puolta alas mamin pitäessä kiinni. Pelottavaa oli. Edes broileripyörykät eivät maistuneet ennen kuin oltiin turvallisesti ja varmasti jalat maassa toisella puolella. En sano että usko loppuu mutta olen varmasti maailman yllättynein ja koirastaan ylpein agilityharrastaja ikinä jos Ariel joku päivä omin keinoin kipuaa tuon esteen yli.

Ai niin. Pituus oli vielä yksi uusista mitä testasimme. Ei mennyt ihan niin kuin kuuluisi. Kyllä siitä yli mentiin, mutta välissä otettiin välihyppy esteen päältä. Pienten koirien pitää kuulema enimmillään hypätä puoli metriä pitkän esteen yli! Pitkä matka. Tiedän kyllä että se ei olisi sinällään ongelma Arielille, olen nähnyt sen hyppivän ihan hurjia hyppyjä välillä riehuessaan tai Ivin kanssa leikkiessään, milloin minkäkin lattialla lojuvien kassien tai tyynyjen yli. Treenipaikalla en vain saa häntä sellaiseen vauhtiin että vaikka "huomaamatta" hyppäisimme pidempien esteidenkin yli... tai vauhtia saataisiin kyllä mutta siinä vaiheessa varmasti huomio ei ole enää siinä että pitäisi minkään juttujen yli hypellä.

Ja se rengas! Selvisimme siitä! Pienellä huijauksella. Kun rengasta painaa alaspäin muutaman sentin eikä ali meneminen ole enää niin selkeä reitti, niin saimme Arielin hyppäämään läpi! Nyt on pelko voitettu niin tästä on hyvä jatkaa yrittämään ensi kerralla ilman "huijausta".

Lopuksi kaikki koirat pääsivät yksi kerrallaan tekemään pienen radan. Mamia kyllä jännitti Arielinkin puolesta. Olin tosi ylpeä Arielista radan suorituksen jälkeen ja hän teki muutamat esteet jopa paremmin kuin monet muu; puomi ja putki menivät niin hienosti. Rataan kuului siis rengas (kurssin vetäjä piti rengasta alhaalla niin saimme hyvän alun:D), puomi, kepit (olisivat menneet hyvin jos mami tietäisi kumpi on koiran oikea ja kumpi vasen puoli mutta ilmeisesti tuottaa vaikeuksia:D), A:n jätimme iloisesti välistä, sitten pituushyppy (vähän vauhtia esteen päältä) ja putkeeeeeen kuin vanha tekijä. Elämämme ensimmäinen agilityrata suoritettu!

Oli meillä taas hauskaa. Ariel nukahti autoon ennen kuin olin saanut nokan käännettyä kotia kohti.