Ei mitään uutta, mutta

meillä ei (edelleenkään) tykätä kynsien leikkauksesta.

Ivi ei ole koskaan pitänyt tästä toimenpiteestä. Pahoittelut hänelle edelleen siitä, että on ensimmäinen koirani ja jonkun täytyi olla se ensimmäinen jonka kynsiä harjoittelin leikkaamaan. Toki eläinlääkäri oli ensin näyttänyt tarkasti miten homma hoidetaan. Aloitimme varovasti, ja varovasti mennään edelleen, mutta ehkä otteissani oli jotain ongelmallista koska Ivi ei ole koskaan oppinut hirveästi rentoutumaan kynsien leikkauksen aikana.

Normaalin rytmin mukaan nykyisin parin viikon välein napsimme pieniä paloja. Etutassut ovat ne, mitä täytyy vahdata oikein huolella. Ensimmäiset pari varvasta ovat aina kunnon nykimistä, ja siinä ei auta kun olla ihan rauhassa ja odotella tassu yhdessä kädessä ja sakset toisessa ja kyllä siitä sitten lopulta rauhoitutaan. Ennen Ivi oli niin peloissaan saksista ettei se edes huolinut lempiherkkujaan jos kynsien leikkaus oli kesken. Nyt herkutkin jo maistuvat aina napsausten välissä. Takajalat ovatkin sitten paljon etummaisia helpommat, olen koittanut myös aloittaa niistä jos se helpottaisi hommaa etummaisten tassuen osalta mutta ei siinä eroa ole.

Kun Ariel tuli meille, se oli opetettu niin mahtavasti kynsien leikkaukseen että homma sujui ihan hetkessä. Jotain kuitenkin tapahtui, koska tänään ensimmäistä kertaa homma oli lähes yhtä työn ja tuskan takana kuin Ivin kohdalla. Meillä kyllä sattui tässä jokin aika sitten pieni onnettomuus, ja leikkasin vahingossa Arielin kynnen niin, että siitä tuli verta. Eihän tämä koiralle mikään maailman loppu ole ja normaalisti yritimme jatkaa vain loppuun, mutta kuitenkin sitä aina säikähtää ja siitä tulee paha mieli itselle kun menee sohaisemaan liian ison palan. Tämä oli kyllä outo tapaus muutenkin, koska leikkasin ihan pikkupikku pätkän kynttä ja mielestäni en ollut edes lähellä punaista osaa. Katson vielä aina jokaisen kynnen aivan hirmu läheltä ja tarkasti missä kohtaa se kulkee, luonnonvalossa tai kirkasvalolampun edessä vaaleista kynsistä sitä ei mitenkään hankala ole nähdä.

Ariel nyt on muutenkin melkoinen drama queen ja tuntuu usein reagoivan moniin asioihin ihan yli-innokkaasti tai, ihan vaan lyhyesti, ylireagoi. Luulen että luottamus tähän hommaan palautuu aika pian, kyllähän tässä reilusti yli puoli vuotta saatiin leikkailla ihan rauhassa ilman mitään mielenosoituksia.

Aloin kuitenkin myös pohtia, että meidän kynsisakset taisivat olla jo aika vanhat ja ehkä tylsätkin ja hiukan liian pienet, (nyt kun vertaan uusiin mistä saa paremmin itse otteen) eivätkä mitään parasta laatua varmasti. Nyt meillä on kuitenkin uudet, hienot, ja tosi hyvät sakset joita tänään testasimme ja olivat kyllä hyvät käytössä. Olisi pitänyt ostaa uudet jo kauan sitten. No nyt aloitamme alusta näillä saksilla ja lastillisella herkkuja, ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu!

Tässä ne ovat, pienet ja sievät ja kokoa S vaikka tästä onkin vaikea sanoa vaikka olisivat puutarhasaksien kokoiset.