Rakas Ivini täytti viikonloppuna kolme.

Kolme vuotta sitten. Kaikki oli erilaista. Meidän koko elämäntyyli oli erilainen. Matkustimme ja asuimme milloin missäkin maassa. Hyviä aikoja. Hyviä muistoja. Oli kevät, 2009. Muistan, kuinka olin maailman onnellisin ihminen sinä päivänä kun toin Ivin kotiin. Muistan elävästi miltä tuntui, kun sain hänet ensimmäistä kertaa syliini. En koskaan unohda sitä tunnetta. Niin pienen pieni, viaton eläin, niin ihana ja niin täynnä lämpöä ja rakkautta. Ja saisin viedä sen kotiin kanssani. Asuimme silloin Kreikassa. Katsoin sitä pientä otusta nukkumassa meidän olohuoneen nurkassa ensimmäisessä, aniliininpunaisessa pedissään. Soitin Skypellä kotiin, ja siskoni alkoi itkeä nähdessään uuden perheenjäsenemme ja minä perässä. Se oli rakkautta ensimmäisitä hetkistä lähtien. Koiran hankinta oli pitkän harkinnan ja pohtimisen takana, päivien ja viikkojen ja kuukausien miettimisen tulos. Se oli varmaan paras päätös mitä olen koskaan tehnyt ja se on muuttanut minua ihmisenä ja se on muuttanut minun elämäni. Kaiken parempaan.

Ivin nimen keksin päästäni. Tai olin keksinyt sen jo aiemmin, se oli itseasiassa yksi hahmo eräässä pelissä jota pelasin silloin. Myöhemmin sain tietää, että se on myös Kreikkalainen virvoitusjuoma merkki. Heh.

Seuraavien kuukausien aikana opin miljoona asiaa koirista, koiran kanssa elämisestä, pentujen eri kehitysvaiheista, koulutuksesta, kaikesta. Niin monia asioita, mitä ei koskaan olisi voinut tietää, mihin ei ollut mitenkään osannut varautua jos ei ollut koskaan elänyt koiran kanssa. Niin paljon huonoa tietoa mitä luin internetistä ja mihin silloin uskoin. Kesti kauan ennen kuin löysin faktat jotka tuntuivat itselleni luonnollisilta ja joiden mukaan eläisimme. Tiedän nyt kaikki virheet mitä tein silloin, tiedän joka kohdan mikä meni pieleen. Minulla on mennyt hermot, minulla on loppunut toivo, olen joskus jopa itkenyt koska en ole osannut auttaa enkä tiennyt mitä tehdä. En ole kuitenkaan koskaan syyttänyt Iviä mistään. Kaikki sen ongelmat ovat oikeasti minun ongelmiani. Olen oppinut hillitsemään itseni kaikissa tilanteissa missä ennen olisin menettänyt hermoni, ei vain koirien kanssa vaan kaikkialla elämässä. Olen oppinut vetämään syvään henkeä ja ottamaan rauhassa. Olen oppinut hyväksymään asioita, antamaan niiden olla ja siirtymään eteenpäin. Olen oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan pienimmistäkin asioista, murehtimatta huomisesta. Olen oppinut, että menneet asiat vaikuttavat meihin aina osana meitä, niin hyvässä kuin pahassa, mutta voimme aina itse päättää olla onnellisia juuri tällä hetkellä.

Ja vain siksi, että sellaisia koirat ovat. Ne elävät tässä hetkessä. Ne eivät syyttele. Ne antavat aina anteeksi. Ne heijastavat omistajansa tunteita ja asenteita; näen aina omat iloni, suruni, murheeni ja mieltäni stressaavat asiat koiristani. Vaikeimpia asioita oppia oli se, että koiran kanssa ei voi kommunikoida minkäänlaisessa ääritunteellisessa tilassa. Tottakai koirat ymmärtävät ilman sanomistakin, jos olet vihainen, surullinen, yli-innostunut, mitä tahansa. Jos kuitenkin yrität tehdä koiran kanssa jotain asiaa, on vain yksi tapa ja se on keskittynyt ja rauhallinen. Ehkä liian harvinainen tila minulle aikaisemmassa elämässä, olen aina ollut niin tunneihminen. Oli todella vapauttava hetki kun tajusin, että rauhallisen koiran saa olemalla itse rauhallinen, ja että rauhallinen on itseasiassa todella mahtava tila. Rauhallinen elämä ei tarkoita samaa kuin tylsä. Pitää saada rauha sisälleen ja silloin pystyy usein pysymään onnellisena vaikka ympärillä myrskyäisikin.

Ivillä ei ole ollut aina maailman helpoin elämä. Se on kokenut ja nähnyt aika paljon. Ensimmäisenä koiranani se ei ole aina saanut yhtä hyviä neuvoja ja oppeja ja mahdollisuuksia tasapainoiseen elämään kuin mitä nyt osaisin pennulle antaa. Me kuitenkin kasvoimme ja opimme yhdessä. Ja Ivistä on kasvanut aivan mahtava koira. Sillä on ongelmansa, niin kuin meillä jokaisella. Sillä on myös maailman suurin sydän ja todella paljon rakkautta ja viisautta.

Meillä oli Ivin kanssa aivan mahtavat kaksi ja puoli vuotta yhdessä, kun olimme vain me kaksi. Tulen aina muistamaan ne suurimpina oppimisen ja kasvamisen vuosina. Tulen aina muistamaan miten opimme tuntemaan toisemme ja miten kasvoimme yhteen. Miten opimme uutta joka päivä. Miten pienen eläimen kanssa voi muodostaa suhteen, joka on niin syvä, ettei sitä voi verrata mihinkään muuhun ihmissuhteeseen tai muuhun elämässä.

Jokainen hetki, päivä, viikko ja vuosi jotka saamme viettää yhdessä ovat kullanarvoisia enkä vaihtaisi niitä mihinkään.

Hyvää 3-vuotis syntymäpäivää rakas vauva <3