Meillä on vaivuttu jonkinlaiseen keväthorrokseen ja mitään ihmeellistä ei ole lähiaikoina tapahtunut. Ihan kuin aika olisi pysähdyksissä ja odottaisi meidän kanssa lumien sulamista.

Jotain sentään saimme aikaan: kävimme vierailulla Tampereen hienossa kaupungissa, taisi olla jopa maailmaa nähneellä Ivillä ensimmäinen kerta siellä päin Suomea. Jos en itse aja, niin nallet matkustavat autossa minun sylissäni. Siinä ne sitten nukkuvat päällekäin ja milloin missäkin asennossa, matkan alusta loppuun. Ivi saattaa herätä katsomaan ulos ikkunasta jos vauhti huomattavasti hidastuu tai jos auto pysähtyy. Muuten mennään ihan rauhassa ja pihahdustakaan ei kuulu.

Ei se elämä Tampereella sen kummemmalta näyttänyt, mutta Ariel kyllä katseli ympärilleen ja haisteli maata sen näköisenä kuin olisimme laskeutuneet Marsiin. Sopivaa vessapaikkaa ei meinannut löytyä millään.

Yökyläily uudessa paikassakin sujui hyvin, mitä nyt yöllä aloin ihmetellä että olinko unissani nostanut Arielin sänkyyn kun löysin sen vierestäni nukkumasta. Olin jättänyt molemmat karvavauvat lattialle nukkumaan, ja sänky oli todella korkea. Laitoin Arielin takaisin lattialle Ivin kanssa, ja seuraavaksi huomasin kauhukseni että se oli ilmestynyt taas viereeni. Ilmeisesti Ariel oli päättänyt että sänky ei ollut liian korkea hypättäväksi, vaikka itse en kyllä näe mitenkään että 2,5 kiloinen rääpäle olisi pystynyt hyppäämään niin ylös. Sänky oli korkeampi kuin mikään sohva, sänky tai muu huonekalu mille kumpikaan koirista on koskaan edes yrittänyt hypätä, en usko että tassut ylsivät seisaaltaan edes lähelle sängyn reunaa. Yleensä molemmat tulevat raapimaan raivokkaasti sänkyä juuri pääni kohdalta jos haluavat tulle nostetuiksi ylös. Ariel on kuitenkin tullut ihan isäänsä, joka on kuulemma mestari pakenemaan kaikista paikoista ja hyppimään ihan minkä tahansa esteen yli tai päälle. (Ja asiaan liittymättä, joka myös äskettäin sai lisää näyttelyonnistumisia ja tuli kansainväliseksi valioksi. Ariel on aivan hirmu ylpeä kun molemmilla vanhemmilla on nyt tämä saavutus!)

No, tarinan loppu: nostin sitten Ivinkin sänkyyn ja nukuimme loppuyön sikeästi. Toinen koiristani on kenguru.