Tässä kävi niin että lenkillä ollessa päätin asiaa sen enempää pohtimatta mennä kotiin ja leikata Ivin karvat.

Olin suunnitellut että tämän tapahtuman ajankohta olisi jossain noin kuukauden päässä, mutta nyt kuitenkin heitin Ivin ammeeseen ja pesin ja kuivasin ja harjasin ja otin sakset kauniiseen käteen ja leikkelin oikein huolella.

Ja tästä aloitimme, suurinpiirtein kuiva ja vähän sinne päin harjattu. Muutamaa viikkoa vajaa vuosi edellisestä trimmauksesta, joka meni vähän liian lyhyeksi, mutta kyllä se on taas aika pitkäksi kerinnyt kasvaa:

                               

                   

Edellisen vuoden tapaan leikkasin koko turkin saksilla ja Ivi on niin helppo tapaus että se makoili lattialla mihin asentoon sen sitten milloinkin laitoin. Ajattelin testata jättää jalkojen kohdalta karvat pidemmiksi, ja se oli itseasiassa ihan kivan näköinen vaihtoehto joten jätin ne sitten pitkiksi.

Häntää en leikannut ollenkaan, enkä korvia. Enkä ponnaria. Naamakarvat ja poskistakin leikkasin sitten aika lyhyeksi. Ja tässä viime vuoden tapaan kuva siitä, minkä verran karvaa irrotimme koirasta ja lahjoitimme roskakorille:

                  

Nyt Ivi on taas niiiiiin pehmoinen ja uusi tyyli on itseasiassa aika kiva vaikka itse sanonkin. En oikein saanut hyvää kuvaa lopputuloksesta kun Ivi halusi pitkän paikallaan istuskelun jälkeen päästä riehumaan Arielin kanssa, mutta koitan lähitulevaisuudessa ja paremmassa valossa ottaa lisää kuvia. Katson myös huomenna koko nallen uudestaan läpi saksien kanssa kun karvat ovat vähän asettuneet ja leikkelen sitten tasaisemmaksi. Vähän sojottavat nyt mihin sattuu mutta kyllä ne siitä asettuvat.

                          

Arielkin halusi tunkea mukaan kuvaan, joten tässä kaverukset nyt sitten. Ariel halusi itseasiassa tunkea mukaan jokaiseen kuvaan, ja jouduin pitämään siitä kiinni että sain Ivistä edes muutaman kuvan koko operaation aikana. Ariel on vieläpä harjaamatta ja hiuksetkin sekaisin, mutta siitä huolimatta kuvaan oli päästävä. 

                 

Yksi maltankoira trimmattu jälleen, vaihteleva menestys jatkuu. Ainakin meillä oli kivaa, trimmaus on ihan lempipuuhiani. Saatan alkaa pitää Iviä nyt ihan jatkuvasti lyhyemmässä turkissa. Arielin karvoissa on kuitenkin tarpeeksi hoitamista ja niiden leikkausta emme edes suunnittele..!