Jatkossa meidät löytää osoitteesta

http://maltanallet.blogspot.fi/

Tervetuloa, ja kiitokset kaikille täällä käyneille!

Olemme olleet "poissa" vuodatuksen kaaduttua ja nyt ilmeisesti taas toimii mutta blogi on käytännössä pilalla koska kaikki kuvat ovat poissa eivätkä ole palaamassa vuodatuksen ongelmista johtuen.
Todella harmillista...
Muutamme lähiaikoina uuteen osoitteeseen, toivottavasti löydätte perässämme sinne ja toivottavasti saamme paremman, uuden ja toimivan blogisivun.

Törmäsin tähän runoon jossain netissä ja rakastuin siihen heti. Niin ihana ja todella koskettava jos jää oikein ajattelemaan kaikkien pienten asioiden merkitystä mitä siihen sisältyy. Niin hienoja ajatuksia koiran ja ihmisen välisestä suhteesta ja siitä miten uskomattomia eläimiä koirat ovat ja miten paljon ne voivat antaa ihmisille. Niin kaunista. Tässä, niille jotka eivät ole koskaan tätä mahtavaa runoa lukeneet:

Ajatusteni vartijat

Ihminen tarvitsee koiran,
joka on kuin ihmisen mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

Koira ansaitsee ihmisen,
jolla on vähän koiran mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

Tarvitsen koirani mielen
unohtaakseni pahat,
muistaakseni hyvät,
pysyäkseni uteliaana,
oppiakseni olemaan koirani paras ystävä.

Sinäkin tarvitset koiran
tervehtiäksesi tuttusi
tunnin eron jälkeen
kuin olisitte kumpikin
valovuoden myöhässä
kierrettyänne maailman.

Tarvitsen minäkin koiran,
joka tuhansia vuosia
on ollut ihmisen lähellä,
muuttunut itsekin moneksi,
nähnyt ihmisensä viat
luikkimatta silti tiehensä.

Mihin minä koiriani tarvitsen?
En vartioimaan rikkauksia,
en pelottelemaan rosvoja
vaan paimentamaan ajatuksiani,
jotka nukkuvat koiranunta
ahomansikkaisella niityllä!

-Kirjoittaja tuntematon-

Yllätin Arielin nukkumasta aikamoisen tavarakasan päältä, ja tottakai hän heräsi kun mami rymisteli hakemaan kameraa. Hänellä on kyllä kissamaisia piirteitä ja hän nukkuu mielellään kaikenlaisten kasojen päällä, tai missä vaan korkealla.
(Ja tämä katastrofaalinen sotku johtuu siitä että me asumme täällä muuton keskellä, siksi kaikki on hyrskyn myrskyn ja epämääräisiä kasoja siellä täällä!)

                               

Viimeiset kaksi viikkoa ja viimeiset kaksi kertaa agilityä. Ja nyt se on ohi!

Toiseksi viimeinen kerta oli hauska, teimme vain kaikkia kivoja ja helppoja esteitä, ja pääsimme juoksemaan kunnolla rataa kun tielle ei tullut mitään mitä Ariel ei olisi osannut tehdä. Hänelle jäi varmasti kiva mieli tunnista koska kaikki oli hauskaa eikä tarvinnut tehdä mitään pelottavaa (A)...

Varmaan tästä hyvästä kokemuksesta johtuen viimeinen kerta olikin sitten ihan loistava.

No ensiksi saimme harjoitella vielä ihan kunnolla sitä karmivaa A:ta ja pienellä vauhdilla Ariel juoksikin jo jonkin matkaa ylös. Sitten iski taas paniikki ja seuraavilla kerroilla mamin piti taas olla pökkimästä pepusta. Mutta kyllä se menee jo paljon paremmin ja rohkeutta on lisää, ja alaspäin Ariel osaa tulla ihan itse ja osaa jarruttaa hyvin. Ylöspäin mennessäkin Ariel alkaa jo vähän tajuta että esteen pinnalla on pieniä palikoita matkalla joista saa jaloilla kiinni ettei lähde valumaan alaspäin ja voi vähän ponnistaa lisää vauhtia. Kyllä se siitä.

Kepitkin menivät tosi hauskasti, tarvitsee vieressä vain ihan vähän ohjata. Puomi ja putki ovatkin sitten aika täydellisiä minusta, ne ovatkin kuitenkin isoja kapistuksia ja viisi viikkoa sitten Ariel ei ollut koskaan nähnyt sellaisia, ja kuitenkin hän menee ne aivan pelottomasti. Vain yksi ryhmän koirista näyttää olevan puomilla yhtä kotonaan kuin Ariel, ja putkesta Ariel tykkää niin paljon että hän juoksee sen läpi ihan vain huvikseen heti, jos silmäni vähänkin välttää.

Pussin kanssa on tekemistä, ajattelin että harjoittelemme sitä nyt jatkossa kotona vähän jonkun tuoli-lakana systeemin kanssa. Ariel menee kyllä vähän matkaa sisälle, mutta pussin alkaessa hän katsoo että mikäs seinä se tuossa tulee vastaan ja kääntyy sitten takaisin. Kyllä me pari kertaa saimme kuitenkin kokemuksen takia juostua läpi, niin että menin itse ensin toiseen päähän vähän nostamaan pussia ja kyllähän Ariel sitten sieltä tuli.

Viimeisellä kerralla tehdyistä radoista jäi kyllä niin hyvä mieli, meille molemmille. Siinä oli vain paljon hyppyjä, putki, puomi, kepit ja A. Ariel juoksi radat niin loistavasti, hyppäsi kaikki peräkkäiset aidat tekemättä välissä liikkeitä minun suuntaani, (varmasti asiaa auttaa se että osaan huudella esteitä nyt paremmin ajoissa) meni aina putkeen suoraan ja ensimmäisellä kerralla läpi, kipitti puomin kuin ei mitään, ja kepitkin ihan virheettömästi. Jos radalla ei olisi ollut A:ta, olisi Ariel ollut koko ryhmän ykkönen ratojen suorittamisessa, ilman mitään epäröintejä tai virheitä.

Nyt ainoa ongelma on elokuun muutto ja uuden harjoittelupaikan löytäminen! Täytyy vain toivoa että tämä ei jää tähän, se olisi sääli.